Luova ripari

Jumalan lahjat käytössä!

4.–15.6.2025 Kansanlähetysopistolla Ryttylässä
Ilmoittaudu!

Tällä riparilla on valittavana on kolme eri suuntautumisvaihtoa normaalin ripariopetuksen lisäksi, jossa tutkia luovuutta Jumalan lahjana ja kehittyä siinä yhdessä muiden kanssa. Pajaopetusta on päivässä 1,5 tuntia.

Päivät täyttyvät myös iltaohjelmista, hartauksista, peleistä ja naurusta.

Musiikki

Harjoitellaan sekä bändisoittoa että kehitetään omaa osaamista oman soittimen saralla.

Pajaan voi osallistua kuka tahansa, jolla on hallussa perusjutut omasta soittimestaan tai laulusta. Aiemmasta säveltapailun ja teorian opiskelusta on hyötyä, mutta se ei ole välttämättömyys. Kukaan ei ole pajaan liian etevä, mutta osallistujien keskimääräinen taso otetaan huomioon opetuksessa.

Leirille kannattaa ottaa mukaan oma soittimesi sekä paljon iloista ja reipasta yhteismusisointimieltä.

Draama

Opi ilmaisemaan itseäsi! Tämä on oivallinen vaihtoehto kaikille teatterista, näyttelemistä, ilmaisutaidosta kiinnostuneille.

Aiempi kokemus ei ole tarpeen: täällä saa lähteä täysin alkeista, mutta myös edistyneemmät saavat kehittyä. Opettajana ammattilaisnäyttelijä.

Kuvataiteet

 “Maalaa sydämestäsi kaikki se. Maalaa se, niin kuin Herralle.”

Kehity ilmaisemaan itseäsi kuvataiteen avulla: opimme maalaamista, piirtämistä mutta myös installaatioiden tekemistä.

Sopii kaiken tasoisille kuvataitelijoille. Opettaja on opiskellut kuvataidetta Nordiska Konstskolanissa ja on toiminut pitkään leirien kuvataideopettajana.

Ajankohta: 4.-15.6.2025

  • Konfirmaatio: Leirin viimeisenä päivänä, sunnuntaina 15.6.2025 klo 13.00-15.00 Kansanlähetysopiston juhlasalissa
  • Leiripaikka: Kansanlähetysopisto (Opistotie 1, 12310 Ryttylä)
  • Hinta: 429 €

Leirille otetaan enintään 30 leiriläistä.

Leirin hintaan sisältyy majoitus (noin neljän hengen huoneissa), ruokailut, leiriohjelma ja tapaturmavakuutus.

 

 

Ilmoittaudu riparille!