Näytelmäpaja

Teatterin riemua! Luovuutta ja heittäytymistä <3

Suuria tunteita, vuorosanoja ja ajatuksia niiden takana. Mikä on näyttelijän osa näytelmän kokonaisuudessa? Näytelmäpajassa teemme turvallisessa ilmapiirissä harjoituksia, joiden tavoitteena on kehittyä näyttelijänä, oppia lava-kontaktia ja tunneilmaisua.

Mistä mun roolissa on kyse? Mitä tää hahmo ajattelee? Miten mä pidän käsiä? Kenelle puhun? Miksi? Mm. näihin kysymyksiin yritämme löytää vastauksia. Luomme myös yhdessä materiaalia, jonka pohjalta valmistamme esityksen, joka esitetään leirin lopulla. Paja sopii teatteria hieman harrastaneille. Heittäydy rohkeasti mukaan, näytelmäpajasta tulee juuri osallistujiensa näköinen.

Rosa Nyman on kristillisen teatterin ammattilainen. Rosa on valmistunut Lahden musiikki- ja draamainstituutista vuonna 2012 pääaineenaan musiikkiteatteri ja sen jälkeen tehnyt töitä teatterin parissa näyttelijänä, laulajana, ohjaajana ja opettajana mm. Vivamon Raamattukylässä, Suomen lähetysseuran teatteriproduktioissa ja freelance-näyttelijänä ja -laulajana. Kokemusta onkin kertynyt monipuolisesti, koska Rosa yleensä innostuneena hyppää mukaan projekteihin. Hänestä on mielenkiintoista (ja pelottavaa!) etsiä rajojaan ja vahvuuksiaan ja motoksi onkin viime aikoina muodostunut: ”Eihän sitä voi tietää osaako jotain ellei kokeile.”

Lähde rohkeasti mukaan!

Life on kansainvälinen taide- ja toimintaleiri sinulle, joka haluat oppia lisää lahjoistasi ja niiden Antajasta. Kaupan päälle Nuorten Kesä -festarit!

Lue lisää Life-leiristä »